Saunamaailma.pro

Tarina

Tarina vähän erilaisen kokouspaikan ja saunojen takana

Kaunis maalaismaisema, viljapellot ja tuuheat metsiköt kutsuvat tutustumaan, nauttimaan ja rentoutumaan. Kun niihin yhdistetään vielä iso pihapiiri rakennuksineen, vuosikymmenten historia alkaa kiehtoa mielikuvitusta. Nyt Kiviniemen kotitilan navetanylinen, vilja-aitta ja kuivurinvintti ovat saaneet uuden elämän ja pihamäen koivumetsikköön on rakentunut monipuolinen Saunamaailma rapulampineen ja rosvopaistikuoppineen.

Kaikki alkoi perinnesaunasta, joka nökötti hylättynä pihan perällä. Vanha aitokiuas seisoi yhä ylpeästi pää pystyssä saunan nurkassa ja lauteet kuiskuttelivat puoleensa. “Tee tästä taas sauna”, yllytti kaveri isäntää, jota ajatus ensin kauhistutti. Mutta siitä se sitten lähti.”Perinnesauna oli ollut remontoituna ja taas ahkerasti käytössä lähes vuosikymmenen, kun kertalämmitteisen saunan rinnalle kaivattiin nopeampaa vaihtoehtoa. Näin sai Kotasauna paikkansa mäen päältä”, kertoo Saunamaailman isäntä Ari Kiviniemi.

Mutta varsinaisesti Saunamaailma syntyi, kun eräiltä messuilta Arin matkaan jäi vähän kuin ”vahingossa” yksi siirrettävä sauna. Siitä alkoi kuin lumipallo pyörimään; uusi sauna ei sopinutkaan paikkaansa ja sen tilalle tuli ovaalisauna. Kesäkeittiöstä muokkaantui hetken mielijohteesta Maisemasauna ja messusauna nostettiin rapulammen päälle Lampisaunaksi. Ovaalisauna palveli aikansa kunnes senkin tilalle tuli seuraavat saunat: toiset paikan päälle rakennettuina, toiset pitkänkin matkan päästä noudettuina.

Nyt käytössä on seitsemän erilaista saunaa, jotka jokainen tarjoavat oman elämyksensä ja loistavat löylyt. Tee vaikka saunamaraton ja kierrä koko Saunamaailma.
Pysähdy välillä herkuttelemaan loimulohta tai hirvipullia, pulahda paljuun laulamaan karaokea, huuhdo kultahippuja, pyydä lammesta rapuja, bongaa lintuja tai ihastele peuroja, poimi kierroksen varrelta mustikka suuhusi tai talvella hipsuttele paljain varpain lyhtyjen valaisemalla lumipolulla. “Vähän tekisi mieli jo seuraavaa erikoisuutta, olisiko se Iglusauna”, pohtii saunaisäntä Kiviniemi tulevaisuutta.

Saunamaailma tarjoaa yrityspalveluja

Haluamme tarjota yrityksille ja yhdistyksille elämyksellisen vaihtoehdon kokousten ja koulutusten järjestämiseen. Räätälöimme Saunamaailman palvelut päivän aiheeseen sopiviksi ja järjestämme kaiken puolestanne oheistarvikkeista, tarjoiluista ja aktiviteetteista lähtien.

Kokoustilat soveltuvat parhaiten max 15 hengen tilaisuuksiin. Ympärivuotisessa käytössä on Aittaneukkari ja Perinnesaunan tila eli vanha kuivaussiilo. Iso Navetan parvi on tunnelmallinen juhlapaikka tai vähän isomman kokouksen järjestämiseen sopiva tila jopa 80 hengelle. Navetan parvessa on 29 Kw:n infrapunalämmitin jolla pärjää myöhäiseen syksiin asti.

saunamaailma-pirkanmaa-sastamala-saunamaailman-tarina-2